elokuva vuodelta 2004
Saw on vuonna 2004 ensi-iltansa saanut James Wanin ohjaama indie-kauhuelokuva, jota on myös varsinkin elokuva-arvosteluissa usein kutsuttu termillä gornography tai splatter. Elokuvan budjetti oli vajaa miljoona euroa ja se kuvattiin 18 päivässä. Elokuva näytettiin ensin Sundancen elokuvafestivaaleilla toukokuussa 2004 ja julkaistiin myöhemmin samana vuonna maailmanlaajuisesti. Elokuva sai ensi-iltansa teattereissa 29. lokakuuta 2004.
Elokuvan jatko-osat Saw II ja Saw III saivat ensi-iltansa vuosina 2005 ja 2006. Kolmannen osan taloudellisen menestyksen vuoksi sarjaan tehtiin neljäs osa, Saw IV, jonka ensi-ilta oli vuonna 2007. Viidennen osan, Saw V:n kuvaukset alkoivat Torontossa maaliskuussa 2008 ja se sai ensi-iltansa lokakuussa 2008. Saw VI:n kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2009 ja elokuvan ensi-ilta oli lokakuussa 2009. Seitsemäs osa Saw VII 3D kuvattiin suoraan kolmiulotteiseksi, ja sen ensi-ilta oli 29. lokakuuta 2010.
Saw-elokuvasarjan neljä ensimmäistä osaa ovat tuottaneet teattereissa maailmanlaajuisesti yli 550 miljoonaa dollaria.lähde?
Marraskuussa 2013 Lionsgate ilmoitti, että kahdeksas Saw-elokuva on kehitteillä. Elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 27. lokakuuta 2017 nimellä Jigsaw. Elokuvasarjan yhdeksäs elokuva, joka tunnetaan nimellä Spiral, sai ensi-iltansa toukokuussa 2021. Elokuvasarjan kymmenes osa Saw X (2023) sijoittuu ajallisesti ensimmäisen ja toisen elokuvan väliin.