elokuva vuodelta 2023
Saw X on vuonna 2023 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen kauhuelokuva, jonka on ohjannut Kevin Greutert sekä käsikirjoittaneet Josh Stolberg ja Peter Goldfinger. Se on Saw-elokuvasarjan kymmenes sovitus sekä suora jatko-osa sarjan ensimmäiselle osalle ja esiosa toiselle osalle. Elokuvan pääosia esittävät Tobin Bell, Shawnee Smith, Synnøve Macody Lund, Steven Brand ja Michael Beach.
Saw X sai teatteriensi-iltansa 29. syyskuuta 2023. Lionsgate ilmoitti seuraavan osan, Saw XI:n, saavan ensi-iltansa 25. syyskuuta 2025, ja pääosaesittäjä Tobin Bell kertoi olevansa mukana siinä. Sittemmin elokuva kuitenkin hyllytettiin.