Saw VII 3D (2010)

5.5R90 minOhjaaja: Kevin Greutert

elokuva vuodelta 2010

Saw VII 3D (Saw 3D, tunnettu myös nimillä Saw VII ja Saw 3D: The Final Chapter) on vuonna 2010 ensi-iltansa saanut Kevin Greutertin ohjaama yhdysvaltalais-kanadalainen kauhuelokuva. Sen pääosissa esiintyvät Tobin Bell, Costas Mandylor, Betsy Russell ja Sean Patrick Flanery. Saw VII 3D on seitsemäs Saw-elokuva. Se on elokuvasarjan ensimmäinen osa, joka kuvattiin kolmiulotteiseksi.

Pääsylipputulojen pudotus Saw VI:n kohdalla sai käsikirjoittaja Meltonin ehdottamaan, että Saw VII 3D olisi viimeinen ja Saw VIII:n juonikuvio sulautettaisiin osaksi Saw VII 3D:tä. Saw V:n ohjaajan David Hacklin piti ohjata seitsemän osa, mutta Lionsgate ilmoitti kuudennen osan ohjaajan Greutertin ohjaavan myös tämän. Kuvaukset alkoivat helmikuun alussa 2010 ja päättyivät 12. huhtikuuta. Elokuvan ensi-ilta oli 29. lokakuuta 2010.

Ensimmäisestä osasta tuttu Cary Elwes tekee Saw VII 3D:ssä comebackin. Myös Linkin Park -yhtyeen laulaja Chester Bennington esiintyy elokuvassa.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Saw VII 3D kertoo?
Saw VII 3D (2010) — Saw VII 3D on vuonna 2010 ensi-iltansa saanut Kevin Greutertin ohjaama yhdysvaltalais-kanadalainen kauhuelokuva. Sen pääosissa esiintyvät Tobin Bell, Costas Mandylor, Betsy Russell ja Sean Patrick Flanery. Saw VII 3D on seitsemäs Saw-elokuva. Se on elokuvasarjan ensimmäinen osa,
Mistä Saw VII 3D (2010) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex