Särkyneen sydämen sola (1975)

6.7PG91 min

Tom Griesin ohjaama lännenelokuva vuodelta 1975

Särkyneen sydämen sola (Breakheart Pass) on Alistair MacLeanin käsikirjoittama 1860-luvulle sijoittuva lännenelokuva, joka perustuu käsikirjoittajan itsensä kirjoittamaan samannimiseen romaaniin. Elokuvan ohjasi Tom Gries, ja musiikin sävelsi Jerry Goldsmith.

Elokuva kuvattiin pääosin pohjoisessa Idahossa, Yhdysvalloissa sijaitsevalla Camas Prairie Railroadilla. Veturina käytettiin Great Western Railwayn 2-8-0 Consolidation-tyyppistä höyryveturia nro 75.

Elokuvan maailmanensi-ilta oli Suomessa 25. joulukuuta 1975. Ensi-iltaa varten Helsinkiin saapunut elokuvan tuottaja Jerry Gershwin kertoi syyksi: "Suomalaisen yleisön tiedetään suosivan niin Macleanin romaaneja kuin tämän filmin pääosan esittäjää Charles Bronsonia".

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Särkyneen sydämen sola kertoo?
Särkyneen sydämen sola (1975) — Särkyneen sydämen sola on Alistair MacLeanin käsikirjoittama 1860-luvulle sijoittuva lännenelokuva, joka perustuu käsikirjoittajan itsensä kirjoittamaan samannimiseen romaaniin. Elokuvan ohjasi Tom Gries, ja musiikin sävelsi Jerry Goldsmith.