Rififi (1955)

8.1Not Rated115 minOhjaaja: Jules Dassin

Jules Dassinin ohjaama film noir -rikoselokuva vuodelta 1955

Rififi (ransk. Du rififi chez les hommes) on yhdysvaltalaisen elokuvaohjaaja Jules Dassinin ohjaama ryöstöelokuva vuodelta 1955. Se kuuluu film noirin klassikoihin.

Elokuvan tunnetuin ja useasti jäljitelty kohtaus on pitkä ryöstökohtaus, jonka aikana ei kuulu musiikkia 26 minuuttiin eikä dialogia 30 minuuttiin. Ryöstön kuvaus on niin aidon tuntuinen, että Suomessa koko elokuvan esittäminen kiellettiin 1950-luvun lopussa. Meksikossa sisäministeriö kielsi sen, kun paljastui elokuvasta vaikutteita saanut kokonainen ryöstösarja.

Rififistä ovat saaneet vaikutteita lukuisat myöhemmät elokuvat, kuten Kubrickin Peli on menetetty ja Tarantinon Reservoir Dogs.lähde?

Yksitoista elokuvaa Yhdysvalloissa ohjannut Dassin oli pari vuotta aiemmin paennut kommunistivainoja Yhdysvalloista Ranskaan. Dassinin tunnettuja aiempia elokuvia ovat film noirit Raakaa voimaa (1947), Alaston kaupunki (1948) ja Suurkaupungin laki (1950). Rififi on hänen ensimmäinen Ranskassa ohjaamansa elokuva.

Elokuva on entistetty vuonna 2000, ja New York Film Critics Circle antoi entistykselle tunnustuksensa. The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa. Vuonna 2018 BBC:n kansainvälinen asiantuntijaraati äänesti sen kaikkien aikojen sadan parhaan ei-englanninkielisen elokuvan joukkoon.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Rififi kertoo?
Rififi (1955) — Rififi on yhdysvaltalaisen elokuvaohjaaja Jules Dassinin ohjaama ryöstöelokuva vuodelta 1955. Se kuuluu film noirin klassikoihin.
Mistä Rififi (1955) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex