Riehakas ryöstö (1969)

7.2G95 minOhjaaja: Peter Collinson

Riehakas ryöstö (engl. The Italian Job) on brittiläinen rikoselokuva vuodelta 1969. Elokuvan käsikirjoitti Troy Kennedy Martin ja ohjasi Peter Collinson. Pääosissa nähdään Michael Caine, Noël Coward ja Benny Hill. Myös Mini-autot ovat elokuvassa keskeisessä osassa, sillä niitä käytetään tarinan ryöstössä pakovälineinä.

Riehakas ryöstö on säilyttänyt suosionsa nykypäivään asti. Se valittiin 1900-luvun vaikuttavimpien brittiläistä kulttuuria edustavien elokuvien joukkoon BFI:n kyselyssä vuonna 1999. Marraskuussa 2004 Total Film -lehti valitsi sen kaikkien aikojen 27. parhaaksi brittiläiselokuvaksi. Se ei kuitenkaan menestynyt julkaisuhetkellään Yhdysvalloissa, mihin Caine pitää syynä harhaanjohtavaa ja huomaamatonta markkinointikampanjaa. Elokuva oli ehdolla kuitenkin Golden Globe -voittajaksi (paras ulkomainen englanninkielinen elokuva), mutta jatko-osien suunnittelu haudattiin sillä erää.

Elokuvasta tehtiin uusintaversio The Italian Job vuonna 2003. Vuonna 2001 julkaistiin elokuvan pohjalta myös videopeli PlayStationille ja Microsoft Windowsille.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Riehakas ryöstö kertoo?
Riehakas ryöstö (1969) — Riehakas ryöstö on brittiläinen rikoselokuva vuodelta 1969. Elokuvan käsikirjoitti Troy Kennedy Martin ja ohjasi Peter Collinson. Pääosissa nähdään Michael Caine, Noël Coward ja Benny Hill. Myös Mini-autot ovat elokuvassa keskeisessä osassa, sillä niitä käytetään tarinan ryöstöss
Mistä Riehakas ryöstö (1969) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex