Repo Man on käsikirjoittaja-ohjaaja Alex Coxin esikoiselokuva vuodelta 1984. Teosta on luonnehdittu sekoitukseksi punkia, scifiä ja turhautuneen sukupolven kuvausta, ja se edustaa indie-kerrontaa. Elokuvan on katsottu myös kritisoivan presidentti Ronald Reaganin politiikkaa.
Elokuvaa on kuvailtu myös punk-elokuvaksi, koska se sijoittuu osittain 1980-luvun amerikkalaiseen punk-yhteisöön ja sen musiikista vastaavat useat amerikkalaiset punk-yhtyeet kuten Black Flag, The Circle Jerks ja The Fear. Elokuvan tunnussävelmän kirjoitti ja esitti Iggy Pop.
The New York Timesin kriitikot valitsivat Repo Manin vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.