Reefer Madness (1936)

3.7PG65 min

Reefer Madness (toiselta nimeltään Tell Your Children) on yhdysvaltalainen vuonna 1936 valmistunut eksploitaatioelokuva, joka kertoo kannabista polttavan nuorison onnettomuuksista ja rikoksista: päälleajoista, murhista, itsemurhista, raiskauksista ja mielisairauksista. Sana reefer elokuvan nimessä on yksi kannabissavukkeen lukuisista slanginimityksistä.

Elokuva kuvattiin nimellä Tell Your Children opetuselokuvaksi, jonka tarkoitus oli varoittaa nuorisoa kannabiksen vaaroista. Sen kuvaamisen rahoitti uskonnollinen ryhmä. Kuvausten valmistuttua tuottaja Dwain Esper osti sen ja leikkasi siitä sensaationhakuisen eksploitaatioelokuvan, joka ei kuitenkaan päässyt julkiseen levitykseen.

Reefer Madness löydettiin uudelleen 1970-luvulla, kun vastaperustettu New Line Cinema -yhtiö alkoi levittää tekijänoikeuksiltaan rauennutta elokuvaa collegeyleisöille. Siitä tuli kulttielokuva kannabiksen käyttäjien keskuudessa. Uusi katsojaryhmä piti siitä sen tahattoman komediallisuuden vuoksilähde?. Elokuvasta on tehty myös satiirinen musikaalisovitus, joka ensiesitettiin Los Angelesissa 1998 ja off Broadway -tuotantona New Yorkissa 2001.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Reefer Madness kertoo?
Reefer Madness (1936) — Reefer Madness on yhdysvaltalainen vuonna 1936 valmistunut eksploitaatioelokuva, joka kertoo kannabista polttavan nuorison onnettomuuksista ja rikoksista: päälleajoista, murhista, itsemurhista, raiskauksista ja mielisairauksista. Sana reefer elokuvan nimessä on yksi kannabissavuk