Quentin Tarantinon elokuva vuodelta 1994
Pulp Fiction – Tarinoita väkivallasta (engl. Pulp Fiction) on vuonna 1994 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen mustan komedian sävyttämä rikoselokuva, jonka on ohjannut Quentin Tarantino. Tarantino kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen yhdessä Roger Avaryn kanssa. Pulp Fiction tunnetaan sen monenkirjavasta dialogista, ironisesta huumorin ja väkivallan sekoituksesta, sen epälineaarisesta tarinasta sekä sen runsaista viittauksista muihin elokuviin ja popkulttuuriin. Elokuva sai seitsemän Oscar-palkintoehdokkuutta, joihin lukeutui paras elokuva; Tarantino ja Avary voittivat parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Elokuva oli suuri sekä kaupallinen että arvostelumenestys, ja se elvytti pääosanäyttelijä John Travoltan uran, joka sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden.
Pulp Fictionin juoni sisältää kolme toisiinsa nivoutuvaa tarinaa, joiden keskiössä ovat joukko losangelesilaisia gangstereita, uraansa lopetteleva nyrkkeilijä, pari pikkurikollista ja salaperäinen salkku. Merkittävä osa elokuvaa ovat sen useat monologit ja näennäisesti turhanaikaiset keskustelut, joissa paljastuu hahmojen huumorintaju ja heidän elämänkatsomuksensa. Elokuvan nimi viittaa 1950-luvulla suosiossa olleisiin pulp-lehtiin, jotka tunnetaan niiden graafisesta väkivallasta ja eloisasta dialogista. Pulp Fiction on itseensä viittaava sen alkuminuuteista saakka, ja se alkaa mustalla ruudulla, jossa annetaan kaksi sanakirjaselitystä pulp-sanalle. Elokuvan tarinaa ei esitetä kronologisessa muodossa, vaan se hyppii edestakaisin ajassa.