elokuva vuodelta 2001
Pojan huone (La Stanza del figlio) on vuonna 2001 valmistunut italialainen draamaelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Nanni Moretti, joka myös esittää elokuvan pääosan. Elokuva kertoo perheestä, jonka läheinen on juuri kuollut. Elokuva voitti Kultaisen palmun Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2001.