Playtime (1967)

7.8Not Rated126 minOhjaaja: Jacques Tati

Jacques Tatin ohjaama komediaelokuva vuodelta 1967

Playtime on Jacques Tatin ohjaama elokuva vuodelta 1967. Tati näyttelee myös pääosaa, herra Hulot’ta.

Elokuvan tekeminen kesti kolme vuotta, mutta filmi ei menestynyt kaupallisesti vaan ajoi Tatin vararikkoon.

Vuonna 1979 kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa teki kukin luettelon kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, ja Playtime oli mukana heistä yhdeksän listalla. Vuonna 2017 BBC:n äänestyksessä 253 eri puolilta maailmaa olevaa elokuvakriitikkoa valitsi Playtimen kaikkien aikojen kahdeksanneksi parhaaksi komediaksi. Vuonna 2018 BBC:n kansainvälinen asiantuntijaraati äänesti sen kaikkien aikojen 50 parhaan ei-englanninkielisen elokuvan joukkoon.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Playtime kertoo?
Playtime (1967) — Playtime on Jacques Tatin ohjaama elokuva vuodelta 1967. Tati näyttelee myös pääosaa, herra Hulot’ta.