Pimeä puoli (1993)

6.0R121 minOhjaaja: George A. Romero

elokuva vuodelta 1993

Pimeä puoli (engl. The Dark Half) on George A. Romeron ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama kauhuelokuva vuodelta 1993. Se perustuu kirjailija Stephen Kingin vuonna 1989 kirjoittamaan samannimiseen kauhuromaaniin, kertoen tarinan kirjailijasta, jonka entinen salanimi palaa takaisin elämään kuolemaa kirjailijan ympärille kylväävänä murhanhimoisena sieluna.

George A. Romero on aiemmin tehnyt elokuvayhteistyötä Stephen Kingin kanssa. Romero ohjasi ja King käsikirjoitti vuonna 1982 elokuvan Creepshow – yöjuttu, ja kummatkin olivat myös tekemässä elokuvalle jatko-osaa. Pimeä puoli kuvattiin lokakuun 1990 ja maaliskuun 1991 välisenä aikana, mutta sen ensi-ilta venyi kahden vuoden päähän tuotantoyhtiönä toimineen Orion Picturesin taloudellisten vaikeuksien takia.

Pimeä puoli oli vuonna 1994 ehdolla neljän Saturn-palkinnon saajaksi, muun muassa parhaasta ohjauksesta ja parhaasta kauhuelokuvasta. Italian vuoden 1993 Fantafestivalissa elokuva voitti kolme palkintoa parhaasta miespääosasta (Timothy Hutton), parhaasta elokuvasta (George A. Romero) ja parhaasta käsikirjoituksesta (Paul Hunt ja Nick McCarthy).

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Pimeä puoli kertoo?
Pimeä puoli (1993) — Pimeä puoli on George A. Romeron ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama kauhuelokuva vuodelta 1993. Se perustuu kirjailija Stephen Kingin vuonna 1989 kirjoittamaan samannimiseen kauhuromaaniin, kertoen tarinan kirjailijasta, jonka entinen salanimi palaa takaisin elämään kuolemaa ki
Mistä Pimeä puoli (1993) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex