Peto (1995)

5.9R104 minOhjaaja: Roger Donaldson

Roger Donaldsonin ohjaama tieteiskauhuelokuva vuodelta 1995

Peto, myös Peto – The Species, (engl. Species) on vuonna 1995 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen tieteis-kauhuelokuva, jonka on ohjannut Roger Donaldson ja käsikirjoittanut Dennis Feldman. Elokuva kertoo ihmisten kasvattamasta avaruusolennosta, joka karkaa laboratoriosta lisääntyäkseen. Olennon luoneen tiimin tulee saada se kiinni ja tuhota se ennen kuin tieto siitä leviää laajemman yleisön keskuuteen.

Elokuvan jatko-osa Peto 2 sai ensi-iltansa vuonna 1998. Lisäksi elokuville on tehty jatko-osat Species III ja Species: The Awakening suoraan videojulkaisuun.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Peto kertoo?
Peto (1995) — Peto, myös Peto – The Species, on vuonna 1995 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen tieteis-kauhuelokuva, jonka on ohjannut Roger Donaldson ja käsikirjoittanut Dennis Feldman. Elokuva kertoo ihmisten kasvattamasta avaruusolennosta, joka karkaa laboratoriosta lisääntyäkseen. Olenno