Pennitön ja suruton (1947)

6.3G73 minOhjaaja: Hamilton Luske

Pennitön ja suruton (engl. Fun and Fancy Free) on vuonna 1947 ensi-iltansa saanut Disneyn animaatioelokuva.

Elokuvassa on kaksi osaa. Ensimmäinen osa on nimeltään ”Bongo”, ja se perustuu Sinclair Lewisin tarinaan. Elokuvan toinen osa ”Mikki ja pavunvarsi” pohjautuu Jaakko ja pavunvarsi -satuun. Siinä Aku Ankka, Hessu Hopo ja Mikki Hiiri joutuvat nälissään myymään lehmänsä ja saavat tilalle kolme taikapapua, joista kasvaa yön aikana pavunvarsi.

Elokuvan jälkimmäistä puolta on levitetty myös erikseen. Irralisena versiona Mikki ja pavunvarsi -pätkästä on kaksi versiota, joista toisessa kertojana toimii Taavi Ankka. Elokuvan blu-ray-versio julkaistiin vuonna 2014.

Koko elokuva dubattiin suomeksi vuonna 2004 DVD-julkaisua varten.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Pennitön ja suruton kertoo?
Pennitön ja suruton (1947) — Pennitön ja suruton on vuonna 1947 ensi-iltansa saanut Disneyn animaatioelokuva.