Peltirumpu (1979)

7.4R142 minOhjaaja: Volker Schlöndorff

Volker Schlöndorffin ohjaama sotadraamaelokuva vuodelta 1979

Peltirumpu (Die Blechtrommel) on Volker Schlöndorffin ohjaama eurooppalainen yhteistuotantoelokuva vuodelta 1979. Se perustuu Günter Grassin samannimiseen romaaniin.

Peltirumpu kertoo natsiajan Danzigissa elävästä Oskar Matzerathista, joka päättää lopettaa kasvamisen kolmivuotiaana vastalauseena aikuisten maailman tympeydelle ja tekopyhyydelle. Oskaria näytteli tuolloin 11-vuotias sveitsiläinen David Bennent, josta on sittemmin tullut ammattinäyttelijä. Myös hänen isällään Heinz Bennentillä on rooli elokuvassa.

Peltirumpu jakoi Kultainen palmu -palkinnon Ilmestyskirja. Nyt -elokuvan kanssa vuoden 1979 Cannesin elokuvajuhlilla ja valittiin parhaaksi ei-englanninkieliseksi elokuvaksi seuraavan vuoden Oscar-gaalassa. Myös yhdysvaltalainen National Board of Review of Motion Pictures nimesi sen vuoden 1980 parhaaksi vieraskieliseksi elokuvaksi.

Lapsinäyttelijän seksikohtausten takia elokuvan levitys yritettiin kieltää muun muassa Kanadassa ja Yhdysvaltain Oklahomassa.lähde?

The New York Timesin kriitikot valitsivat Peltirummun vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.

Elokuvassa on dramatisoitu toisen maailmansodan syttymispäivänä käyty Danzigin puolalaisen postitoimiston taistelu.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Peltirumpu kertoo?
Peltirumpu (1979) — Peltirumpu on Volker Schlöndorffin ohjaama eurooppalainen yhteistuotantoelokuva vuodelta 1979. Se perustuu Günter Grassin samannimiseen romaaniin.
Mistä Peltirumpu (1979) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex