Andrei Tarkovskin elokuva vuodelta 1975
Peili (ven. Зеркало, Zerkalo) on vuonna 1975 valmistunut neuvostoliittolaisen Andrei Tarkovskin ohjaama elokuva. Väljästi omaelämäkerrallinen filmi sekoittaa lapsuuden muistoja ja autenttista uutiskuvastoa sekä tekijän isän Arseni Tarkovskin runoja. Pääosissa ovat Margarita Terehova, Ignat Daniltsev, Tarkovskin vaimo Larissa Tarkovskaja, Alla Demidova ja Anatoli Solonitsyn. Alkuperäismusiikin on säveltänyt Eduard Artemjev.
Juonielokuvan konventioista poikkeavaa kerrontaa on verrattu kirjallisuuden tajunnanvirtatekniikkaan. Runollinen ja symbolinen elokuva luetaan Andrei Rublevin ohella yhdeksi tekijänsä parhaista elokuvista. Peiliä on sanottu kaikkien aikojen kauneimmaksi elokuvaksi. Se sijoittui maailman yhdeksänneksi parhaaksi elokuvaksi Sight and Soundin elokuvaohjaajien äänestyksessä vuonna 2012. Vuonna 2018 BBC:n kansainvälinen asiantuntijaraati äänesti sen kaikkien aikojen 20 parhaan ei-englanninkielisen elokuvan joukkoon.