Pearl Harbor (2001)

6.3PG-13183 minOhjaaja: Michael Bay

elokuva vuodelta 2001

Pearl Harbor on vuonna 2001 julkaistu yhdysvaltalainen historiallinen sotaelokuva, jonka ohjasi Michael Bay ja siinä näyttelevät muun muassa Ben Affleck, Alec Baldwin, Jon Voight, Josh Hartnett, Kate Beckinsale, Cuba Gooding Jr., Dan Aykroyd, Colm Feore, Mako, Tom Sizemore, Jaime King ja Jennifer Garner. Elokuva perustuu löyhästi joulukuussa 1941 tapahtuneeseen Japanin hyökkäykseen Pearl Harborin laivastotukikohtaan ja amerikkalaisten huhtikuussa 1942 tekemään kostoiskuun. Osa elokuvan kohtauksista oli viimeisiä Technicolorilla kuvattuja otoksia.

Pearl Harbor muistetaan yhdestä elokuvahistorian ristiriitaisimmista vastaanotoista. Se oli ehdolla neljään Oscar-palkintoon, joista voitti yhden parhaista äänitehosteista, ja kuuteen Razzie-palkintoon, joista ei kuitenkaan voittanut yhtäkään. Elokuva ei saanut juurikaan kiitosta kriitikoilta ja sen sotateemaan yhdistettyä kolmiodraamaa on usein haukuttu yhdeksi huonoimmista rakkaustarinoista elokuvissa. Kaikesta huolimatta Pearl Harbor oli suuri kaupallinen menestys.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Pearl Harbor kertoo?
Pearl Harbor (2001) — Pearl Harbor kertoo romanssista, joka sijoittuu sota-aikaan. Lapsuuden ystävät Rafe ja Danny tulevat armeijan lentäjiksi ja tapaavat Evelynin, laivaston sairaanhoitajan. Rafe ihastuu Evelyniin ja he aloittavat suhteen, mutta Rafe lähtee vapaaehtoisena taisteluun Britanniaan. Evel
Mistä Pearl Harbor (2001) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex