Paratiisin lapset (1945)

8.3Not Rated190 minOhjaaja: Marcel Carné

Marcel Carnén ohjaama ranskalainen romanttinen draamaelokuva vuodelta 1945

Paratiisin lapset (Les Enfants du Paradis) on Marcel Carnén ranskalainen klassikkoelokuva, jonka ensi-ilta oli vuonna 1945. Elokuva on Carnén päätyö, johon hän paneutui yhdessä käsikirjoittaja Jacques Prévertin kanssa heti Ikuisen rakkauden valmistuttua. Elokuvan valmistumista hidasteltiin, ja sen ensi-ilta oli vapautuneen Ranskan merkkitapaus.

Elokuva tehtiin toisen maailmansodan aikana saksalaisten miehittäessä Ranskaa. Teoksen tapahtumapaikkana on näennäisesti pariisilainen teatteri 1830-luvulla, mutta siinä nähdään vertauskuvia elämästä saksalaisten miehittämässä Ranskassa. Se kertoo kauniista kurtisaanista Garancesta ja neljästä miehestä, jotka kukin rakastavat häntä omalla tavallaan: miimikosta, näyttelijästä, rikollisesta ja aatelismiehestä.

Kolmen tunnin mittaista eeposta on sanottu Ranskan vastaukseksi elokuvalle Tuulen viemää. Elokuva on äänestetty vuonna 1993 kaikkien aikojen parhaaksi ranskalaiseksi elokuvaksi elokuva-alan kokouksessa järjestetyssä äänestyksessä, ja vuonna 1995 Académie Européenne luokitteli sen yhdeksi kolmesta vuosisadan elokuvasta.

Elokuvan käsikirjoitus oli Oscar-ehdokkaana 1947.

Vuonna 2018 BBC:n kansainvälinen asiantuntijaraati äänesti Paratiisin lapset kaikkien aikojen 50 parhaan ei-englanninkielisen elokuvan joukkoon.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Paratiisin lapset kertoo?
Paratiisin lapset (1945) — Paratiisin lapset on Marcel Carnén ranskalainen klassikkoelokuva, jonka ensi-ilta oli vuonna 1945. Elokuva on Carnén päätyö, johon hän paneutui yhdessä käsikirjoittaja Jacques Prévertin kanssa heti Ikuisen rakkauden valmistuttua. Elokuvan valmistumista hidasteltiin, ja sen ensi-i