Parasite (2019)

8.5R132 minOhjaaja: Bong Joon-ho

Bong Joon-hon ohjaama elokuva vuodelta 2019

Parasite (hangul: 기생충; hanja: 寄生蟲; uudistettu latinisaatio: Gisaengchung, suom. Loinen) on vuonna 2019 ensi-iltansa saanut eteläkorealainen mustan huumorin sävyttämä jännityselokuva, jonka on ohjannut Bong Joon-ho. Hän myös käsikirjoitti elokuvan yhdessä Han Jin-wonin kanssa. Sen pääosia esittävät Song Kang-ho, Lee Sun-kyun, Cho Yeo-jeong, Choi Woo-shik ja Park So-dam. Elokuva kertoo köyhästä perheestä, joka soluttautuu rikkaan perheen palvelusväeksi.

Parasite sai ensi-iltansa 21. toukokuuta 2019 Cannesin elokuvajuhlilla, missä se voitti Kultaisen palmun tuomariston yksimielisellä päätöksellä. Elokuva voitti neljä Oscar-palkintoa vuoden 2020 gaalassa parhaasta elokuvasta, ohjauksesta, alkuperäiskäsikirjoituksesta ja kansainvälisestä elokuvasta. Siitä tuli ensimmäinen ei-englanninkielinen elokuva, joka on voittanut parhaan elokuvan palkinnon. Golden Globe 2020 -gaalassa se voitti parhaan vieraskielisen elokuvan palkinnon, ja Bafta-gaalassa se voitti parhaan ei-englanninkielisen elokuvan ja parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen palkinnot.

Oscar-voiton jälkeen, useita kuukausia julkaisunsa jälkeen, elokuva keräsi suosiota ympäri maailmaa. Suomessa elokuva keräsi vajaat 180 000 katsojaa ja nousi kaikkien aikojen katsotuimmaksi korealaiseksi elokuvaksi ja toiseksi katsotuimmaksi aasialaiseksi elokuvaksi Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme -elokuvan (2000) jälkeen.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Parasite kertoo?
Parasite (2019) — Parasite kertoo köyhästä Kimien perheestä, jotka asuvat ahtaassa puolisellariasunnossa Soulissa. Perhe huijaa rikkaan Parkien perheen uskoakseen heidät palvelijoikseen, ja he alkavat suunnitella, kuinka korvata kaikki Parkien perheen nykyiset palvelijat. Suunnitelma mutkistuu, ku
Mistä Parasite (2019) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex