Pan’s Labyrinth (2006)

8.2R119 minOhjaaja: Guillermo del Toro

Guillermo del Toron ohjaama fantasiadraamaelokuva vuodelta 2006

Pan’s Labyrinth (El Laberinto del fauno) on vuonna 2006 ensi-iltansa saanut fantasiaelokuva, jonka on ohjannut Guillermo del Toro. Elokuva tehtiin meksikolais-espanjalaisena yhteistuotantona.

Elokuva sai ilmestymisvuonnaan Oscar-ehdokkuudet kuudessa kategoriassa, joista kolmessa se myös voitti. Elokuva on teatterilevitystulojen mukaan kautta aikojen tuottoisin espanjankielinen elokuva Yhdysvalloissa.

Vuonna 2010 suomalaiskriitikot äänestivät elokuvan 2000-vuosikymmenen neljänneksi parhaaksi. Vuonna 2016 Pan’s Labyrinth äänestettiin BBC:n kyselyssä tämän vuosisadan 17. parhaaksi elokuvaksi. Äänestäjinä oli 177 elokuva-asiantuntijaa eri puolilta maailmaa. Vuonna 2018 BBC:n kansainvälinen asiantuntijaraati äänesti sen kaikkien aikojen 30 parhaan ei-englanninkielisen elokuvan joukkoon.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Pan’s Labyrinth kertoo?
Pan’s Labyrinth (2006) — Pan’s Labyrinth kertoo tyttöstä, joka lähetetään äitinsä kanssa asumaan uuden isäpuolensa, julman Espanjan armeijan kapteenin, luokse vuonna 1944. Yöllä tyttö kohtaa keijun, joka vie hänet labyrintin keskellä olevalle vanhalle faunille. Fauni kertoo tytölle, että hän on prinsessa
Mistä Pan’s Labyrinth (2006) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex