Pako tulevaisuudesta (1976)

6.8PG120 minOhjaaja: Michael Anderson

elokuva vuodelta 1976

Pako tulevaisuudesta (engl. Logan’s Run) on vuonna 1976 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen tieteiselokuva, jonka on ohjannut Michael Anderson. Elokuvan pääosissa nähdään Michael York ja Jenny Agutter, ja sivuosia esittävät Peter Ustinov ja Farrah Fawcett. Elokuva kertoo tulevaisuuteen sijoittuvasta dystopistisesta yhteiskunnasta.

Pako tulevaisuudesta perustuu William F. Nolanin ja George Clayton Johnsonin samannimiseen vuonna 1967 julkaistuun romaaniin. Tekeillä on myös uusi elokuva samasta aiheesta, jonka ilmestymisajankohta ei ole tiedossa.

Vuonna 1966 ilmestyi sävyltään ja osin juoneltaankin samantyyppinen yhteiskuntakriittinen tieteiselokuva Fahrenheit 451. Molemmat elokuvat kuvaavat futuristista yhteiskuntaa, jossa kansalaisia hallitaan, ja yksi valvovien omista riveistä nousee vastarintaan havaitessaan olevansa väärällä puolella, taistelevansa väärien arvojen puolesta.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Pako tulevaisuudesta kertoo?
Pako tulevaisuudesta (1976) — Pako tulevaisuudesta on vuonna 1976 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen tieteiselokuva, jonka on ohjannut Michael Anderson. Elokuvan pääosissa nähdään Michael York ja Jenny Agutter, ja sivuosia esittävät Peter Ustinov ja Farrah Fawcett. Elokuva kertoo tulevaisuuteen sijoittuvast