Pako pohjoiseen (1983)

7.7R141 minOhjaaja: Gregory Nava

Gregory Navan ohjaama elokuva vuodelta 1983

Pako pohjoiseen (El Norte) on Gregory Navan ohjaama brittiläis-yhdysvaltalainen, espanjankielinen independent-elokuva vuodelta 1983. Kolmeen osaan jakautuva elokuva kertoo nuoren orvoksi jääneen sisarusparin, Rosan ja Enriquen, elämästä ensin väkivaltaisessa kotimaassaan Guatemalassa ja sitten vaelluksella Meksikon halki siirtolaisiksi Kalifornian Los Angelesiin.

Elokuvan käsikirjoitti ohjaaja Nava yhdessä vaimonsa Anna Thomasin kanssa, joka toimi myös elokuvan yhtenä tuottajana. He olivat ehdolla parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscarin saajiksi. Ehdokkuutta ei aiemmin ollut myönnetty independent-elokuvalle eikä espanjankieliselle käsikirjoitukselle.

Elokuvan osarahoittajana oli Yhdysvaltojen julkisen palvelun televisiokanava PBS.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Pako pohjoiseen kertoo?
Pako pohjoiseen (1983) — Pako pohjoiseen on Gregory Navan ohjaama brittiläis-yhdysvaltalainen, espanjankielinen independent-elokuva vuodelta 1983. Kolmeen osaan jakautuva elokuva kertoo nuoren orvoksi jääneen sisarusparin, Rosan ja Enriquen, elämästä ensin väkivaltaisessa kotimaassaan Guatemalassa ja sit