elokuva vuodelta 1987
Onnen kiertolaiset on kulttimaineeseen noussut elokuva, joka kertoo kahdesta työttömästä näyttelijästä, Withnailista ja "I":sta, 1960-luvun lopun Englannissa. Mustassa komediassa näyttelijäkaverukset menevät viettämään viikonloppua maalle Withnailin sedän, Montyn, mökille.
Vuonna 1999 British Film Instituten kyselyssä Onnen kiertolaiset äänestettiin kaikkien aikojen 29. parhaaksi brittielokuvaksi. Vastaajina oli tuhat Ison-Britannian elokuva- ja televisioammattilaista. Vuonna 2017 BBC:n äänestyksessä 253 eri puolilta maailmaa olevaa kriitikkoa valitsi elokuvan kaikkien aikojen sadan parhaan komedian listalle.
Onnen kiertolaiset on esitetty Suomen televisiossa MTV3-kanavalla elokuussa 1993 ja Yle TV2:ssa 21. toukokuuta 1999 sekä alkuperäisnimellään Withnail and I Yle Teemalla marraskuussa 2019 ja toukokuussa 2021.