Lasse Hallströmin ohjaama draamaelokuva vuodelta 1999
Oman elämänsä sankari (The Cider House Rules) on vuonna 1999 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen elokuva, jonka on ohjannut ruotsalainen Lasse Hallström. Elokuvan on käsikirjoittanut John Irving oman romaaninsa Oman elämänsä sankari pohjalta.
Elokuvan pääosissa nähdään Tobey Maguire, Michael Caine, Charlize Theron ja Paul Rudd. Elokuva sai seitsemän Oscar-ehdokkuutta. Caine voitti roolistaan parhaan miessivuosan Oscar-palkinnon.