Peter Jacksonin ohjaama fantasiadraamaelokuva vuodelta 2009
Oma taivas (engl. The Lovely Bones) on Peter Jacksonin ohjaama elokuva, joka sai maailmanensi-iltansa vuonna 2009. Suomessa sen ensi-ilta oli 5. maaliskuuta 2010.
Elokuva perustuu yhdysvaltalaisen kirjailijan Alice Seboldin samannimiseen romaaniin vuodelta 2002. Romaanin pohjalta elokuvan käsikirjoittivat Jackson, Fran Walsh ja Philippa Boyens. Elokuvan pääosissa näyttelevät muun muassa Saoirse Ronan, Rachel Weisz ja Mark Wahlberg.