Olen vainottu kahlekarkuri on Mervyn LeRoyn ohjaama yhdysvaltalainen mustavalkoelokuva vuodelta 1932. Käsikirjoitus perustuu Robert Elliott Burnsin samannimiseen omaelämäkertaan. Elokuvan ensi-ilta Suomessa oli 6.12.1946, sillä se oli Valtion filmitarkastamon kokonaan kieltämä vuodesta 1933 vuoteen 1946 asti.
Talousvaikeuksissa oleva ensimmäisen maailmansodan veteraani joutuu syyttömänä vankilaan, pakenee ja livahtaa Chicagoon. Siellä hän rakentaa elämän toisen nimen turvin, kunnes jää uudelleen kiinni.
Elokuva on valittu Yhdysvaltojen Kongressin kirjasto Kansalliseen elokuvarekisteriin. Oscareitakin sille ropisi: Paul Muni palkittiin parhaana miesnäyttelijänä, itse elokuva parhaana elokuvana ja Nathan Levinson parhaasta äänityksestä.