elokuva vuodelta 1921
Neljä ratsastajaa (engl. The Four Horsemen of the Apocalypse) on Rex Ingramin ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1921. Elokuvan on käsikirjoittanut June Mathis, ja se perustuu Vicente Blasco Ibáñezin romaaniin Los cuatros jinetes del Apocalipsis. Neljän ratsastajan päärooleja esittivät Rudolph Valentino, ohjaaja Ingramin vaimo Alice Terry, Pomeroy Cannon ja Alan Hale.
Elokuvan myötä Rudolph Valentinosta tuli suuri tähti. Erityisen tunnetuksi muodostui kohtaus, jossa Valentino tanssii tangoa tupakansavuisessa argentiinalaisessa kanttiinissa.
Neljä ratsastajaa sijoittui kuudenneksi Varietyn vuonna 1932 laatimalla listalla kaupallisesti menestyneimmistä mykkäelokuvista. Se on myös valittu yhdysvaltalaiseen National Film Registry -arkistoon, johon otetaan mukaan ”kulttuurillisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittäviä elokuvia”. Ensimmäisen ilmestymiskerran jälkeen Neljä ratsastajaa julkaistiin uudelleen Valentinon kuoleman jälkeen 1926, jolloin sitä lyhennettiin, ja lyhennettyä versiota esitettiin kymmenien vuosien ajan. Heinäkuussa 2010 Yhdysvaltain elokuva-akatemia järjesti kuitenkin näytöksen, jossa Neljä ratsastajaa esitettiin alkuperäisen pituisena restauroituna versiona.