Nauru kahleitten takana (1942)

7.9Approved90 minOhjaaja: Preston Sturges

Preston Sturgesin ohjaama komediaelokuva vuodelta 1941

Nauru kahleitten takana (tai Nauru kahleitten talossa, alkuperäisnimi Sullivan’s Travels) on Preston Sturgesin käsikirjoittama ja ohjaama komediaelokuva vuodelta 1941.

Elokuva on Sturgesin 1940-luvun alkupuolen komediasarjan tunnetuin teos, ja sen aiheena on Hollywood itse. Siinä viihdekaupunkiin kyllästynyt ohjaaja John Lloyd Sullivan (Joel McCrea) tekeytyy kulkuriksi ja haluaa tehdä vakavan elokuvan nimeltä ”O Brother, Where Art Thou?”. Innoitusta kerätäkseen hän lähtee etsimään oikeita ihmisiä ja tarinoita lama-ajan Yhdysvalloista. Matkakumppanikseen hän saa toisen Hollywoodiin kyllästyneen, nuoren naisen jota esittää Veronica Lake. Sullivanin vaimoa esittää Jan Buckingham ja kovaotteista vankileirin vartijaa Al Bridge.

Nauru kahleitten takana sekoittaa useita koomisia ja dramaattisia elokuvan lajityyppejä: nopeaa screwball-konekivääridialogia, mykkäelokuvamaista toimintakaaosta, Hollywood-satiiria, romanttisia aineksia ja usean minuutin mittaisen vakavan ja dialogittoman jakson, jossa kuvataan köyhän väestönosan elämää.

Elokuva valittiin vuonna 1990 Yhdys­valtojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteetti­sesti, historialli­sesti tai kulttuuri­sesti merkittäviä amerikkalais­elokuvia. The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta maailmassa. American Film Institute valitsi sen vuonna 2006 sadan kaikkien aikojen innostavimman yhdysvaltalaiselokuvan joukkoon. Vuonna 2017 BBC:n äänestyksessä 253 eri puolilta maailmaa olevaa elokuvakriitikkoa valitsi Naurun kahleitten takana kaikkien aikojen sadan parhaan komedian listalle.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Nauru kahleitten takana kertoo?
Nauru kahleitten takana (1942) — Nauru kahleitten takana on Preston Sturgesin käsikirjoittama ja ohjaama komediaelokuva vuodelta 1941.