Mulan (2020)

5.8PG-13115 minOhjaaja: Niki Caro

elokuva vuodelta 2020

Mulan on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut Niki Caron ohjaama sotaelokuva. Se perustuu Disneyn samannimiseen animaatioelokuvaan vuodelta 1998, joka perustuu tarinaan legendaarisesta kiinalaisesta naissoturista Hua Mulanista. Elokuvan käsikirjoittajina toimivat Elizabeth Martin ja Lauren Hynek, Rick Jaffa ja Amanda Silver.

Yli vuoden kestäneen näyttelijähaun jälkeen Mulanin rooliin valittiin kiinalais-amerikkalainen Liu Yifei (lopputeksteissä Yifei Liu). Muissa keskeisissä rooleissa ovat Donnie Yen, Jason Scott Lee, Yoson An, Gong Li ja Jet Li.

Elokuvan kuvaukset ja tuotanto alkoivat elokuussa 2018. Mulan sai maailmanensi-iltansa Dolby Theatressa, Hollywoodissa, 9. maaliskuuta 2020. Elokuvateattereihin sen oli tarkoitus ilmestyä Yhdysvalloissa 27. maaliskuuta 2020, kunnes sen ensi-iltaa siirrettiin monia kertoja koronaviruspandemian 2019–2020 vuoksi. Lopulta elokuva julkaistiin Disney+:aan 4. syyskuuta 2020 erillisellä Premier Access -lisämaksulla katsottavaksi maissa, joissa palvelu on julkaistu, ja elokuvateattereihin maissa, joihin Disney+ ei ole julkaistu ja teatterit avattu uudelleen. Suomessa elokuva julkaistiin Disney+:aan 4. joulukuuta 2020, jolloin myös elokuvan Premier Access -aika päättyi.

Elokuva menestyi kehnosti lipputuloissa ja sai ristiriitaisia arvosteluja.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Mulan kertoo?
Mulan (2020) — Mulan on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut Niki Caron ohjaama sotaelokuva. Se perustuu Disneyn samannimiseen animaatioelokuvaan vuodelta 1998, joka perustuu tarinaan legendaarisesta kiinalaisesta naissoturista Hua Mulanista. Elokuvan käsikirjoittajina toimivat Elizabeth Martin ja L
Mistä Mulan (2020) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex