elokuva vuodelta 1998
Minne tuuli kuljettaa (engl. The Hi-Lo Country) on vuonna 1998 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen lännen- ja draamaelokuva, jonka on ohjannut Stephen Frears. Elokuvan pääosia näyttelevät Woody Harrelson, Billy Crudup ja Patricia Arquette. Minne tuuli kuljettaa sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen 1940-luvun New Mexicoon.
Minne tuuli kuljettaa perustuu Max Evansin samannimiseen romaaniin (1961), jonka pohjalta Walon Green sovitti elokuvan käsikirjoituksen. Elokuvan tuottajina olivat Martin Scorsese, Tim Bevan, Barbara De Fina ja Eric Fellner.