Minamata (2020)

7.2R115 minOhjaaja: Andrew Levitas

Andrew Levitasin ohjaama draamaelokuva vuodelta 2020

Minamata on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut Andrew Levitasin ohjaama draamaelokuva, jonka pääosissa ovat Johnny Depp, Hiroyuki Sanada, Minami, Jun Kunimura, Ryō Kase, Tadanobu Asano, Akiko Iwase ja Bill Nighy. Elokuva sijoittuu 1970-luvun alkuun ja kertoo yhdysvaltalaisesta kuvajournalistista W. Eugene Smithistä (1918–1978), joka matkustaa japanilaiseen Minamatan kalastajakaupunkiin kuvaamaan kemiallisen tehtaan ympäristötuhoja.

Minamata perustuu tositapahtumiin ja W. Eugene Smithin ja Aileen Mioko Smithin samannimiseen teokseen Minamata (1975), jonka pohjalta Andrew Levitas, David Kessler, Stephen Deuters ja Jason Forman laativat elokuvan käsikirjoituksen. Elokuva sai maailmanensi-iltansa Saksassa vuoden 2020 Berliinin elokuvajuhlilla.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Minamata kertoo?
Minamata (2020) — Minamata on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut Andrew Levitasin ohjaama draamaelokuva, jonka pääosissa ovat Johnny Depp, Hiroyuki Sanada, Minami, Jun Kunimura, Ryō Kase, Tadanobu Asano, Akiko Iwase ja Bill Nighy. Elokuva sijoittuu 1970-luvun alkuun ja kertoo yhdysvaltalaisesta kuvaj
Mistä Minamata (2020) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex