Menetetty maa (2007)

8.2R122 minOhjaaja: Joel Coen

Joel ja Ethan Coenin ohjaama yhdysvaltalainen jännityselokuva vuodelta 2007

Menetetty maa (engl. No Country for Old Men) on vuonna 2007 ensi-iltansa saanut Joel ja Ethan Coenin ohjaama yhdysvaltalainen jännityselokuva, joka perustuu Cormac McCarthyn kirjoittamaan samannimiseen romaaniin.

Elokuva voitti parhaan miessivuosan sekä parhaan käsikirjoituksen palkinnot Golden Globe 2008 -palkintogaalassa. Elokuva voitti myös neljä Oscar-palkintoa: paras elokuva, paras ohjaus, paras käsikirjoitus ja paras miessivuosa (Javier Bardem).

Vuonna 2016 Menetetty maa äänestettiin BBC:n kyselyssä tämän vuosisadan 10. parhaaksi elokuvaksi. Äänestäjinä oli 177 elokuva-asiantuntijaa eri puolilta maailmaa.

Belgialaisen psykiatrin Samuel Leistedtin tutkimusryhmä kartoitti elokuvia sen perusteella, missä on onnistunein psykopaattisen hahmon kuvaus. Kolme onnistuneinta olivat: Anton Chigurh elokuvassa Menetetty maa, Hans Beckert elokuvassa M – kaupunki etsii murhaajaa ja Henry elokuvassa Henry Lee Lucas – sarjamurhaaja.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Menetetty maa kertoo?
Menetetty maa (2007) — Menetetty maa kertoo Llewelyn Mossista, hitsaajasta ja metsästäjästä, joka löytää huumeidenvaihdon jäljiltä rahaa ja päättää pitää sen itsellään. Tämä herättää psykopaattisen tappajan Anton Chigurhin kiinnostuksen, joka alkaa jahtaa Mossia rahojen perässä. Samalla sheriffi Ed Tom
Mistä Menetetty maa (2007) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex