Melancholia (2011)

7.1R130 minOhjaaja: Lars von Trier

Lars von Trierin ohjaama tieteisdraamaelokuva vuodelta 2011

Melancholia on vuonna 2011 ensi-iltansa saanut scifi-draamaelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Lars von Trier. Sen pääosia esittävät Kirsten Dunst, Charlotte Gainsbourg, Kiefer Sutherland, Alexander Skarsgård, Brady Corbet, Cameron Spurr, Charlotte Rampling, Jesper Christensen, John Hurt, Stellan Skarsgård ja Udo Kier.

Elokuvan juoni keskittyy kahteen siskokseen, joista toinen on valmistautumassa häihinsä juuri ennen kuin tähtienvälinen planeetta uhkaa törmätä maahan. Elokuva on tanskalaisen Zentropa-yhtiön tuottama, jonka lisäksi kansainvälistä tuotantotukea tuli Ruotsista, Ranskasta, Saksasta ja Italiasta. Se sai ensi-iltansa Cannesin 64. elokuvafestivaaleilla toukokuussa 2011. Kirsten Dunst sai roolistaan parhaan naisnäyttelijän palkinnon.

Vuonna 2016 Melancholia äänestettiin BBC:n kyselyssä tämän vuosisadan 50 parhaan elokuvan joukkoon. Vastaajina oli 177 elokuva-asiantuntijaa eri puolilta maailmaa.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Melancholia kertoo?
Melancholia (2011) — Melancholia on vuonna 2011 ensi-iltansa saanut scifi-draamaelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Lars von Trier. Sen pääosia esittävät Kirsten Dunst, Charlotte Gainsbourg, Kiefer Sutherland, Alexander Skarsgård, Brady Corbet, Cameron Spurr, Charlotte Rampling, Jesper Chr
Mistä Melancholia (2011) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex