Meidän kaupunkimme (1940)

6.5Approved90 minOhjaaja: Sam Wood

Sam Woodin ohjaama romanttinen draamaelokuva vuodelta 1940

Meidän kaupunkimme (Our Town) on yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1940. Se on kirjailija Thornton Wilderin elokuvasovitus omasta samannimisestä näytelmästään vuodelta 1938. Elokuvan on ohjannut Sam Wood ja sen pääosia esittävät Martha Scott ja William Holden.

Elokuva on varsin uskollinen toisinto Wilderin näytelmästä, lukuun ottamatta kahta seikkaa. Näytelmässä käytetään vain viitteellisiä lavasteita ja paljon mimiikkaa, kun taas elokuva on normaalisti lavastettu ja näytelty. Näytelmässä kolmas näytös perustuu yhden päähenkilön kuolemaan ja kuolleista heräämiseen, mutta elokuvassa hän vain näkee unta kuolemastaan ja herää taas tavalliseen elämään.

The New York Timesin kriitikot valitsivat Meidän kaupunkimme vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.

Elokuvan esitysoikeudet ovat nykyisin vapaita, ja elokuva on nähtävissä muun muassa YouTubessa ja Internet Archivessa.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Meidän kaupunkimme kertoo?
Meidän kaupunkimme (1940) — Meidän kaupunkimme on yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1940. Se on kirjailija Thornton Wilderin elokuvasovitus omasta samannimisestä näytelmästään vuodelta 1938. Elokuvan on ohjannut Sam Wood ja sen pääosia esittävät Martha Scott ja William Holden.