Matrix (1999)

8.7R136 minOhjaaja: Lilly Wachowski

elokuva vuodelta 1999

Matrix (The Matrix) on yhdysvaltalainen tieteiselokuva, jonka ohjasivat ja käsikirjoittivat Wachowskin sisarukset. Elokuvan ensi-ilta oli Yhdysvalloissa 31. maaliskuuta 1999, ja sen pääosissa esiintyvät Keanu Reeves, Laurence Fishburne, Carrie-Anne Moss ja Hugo Weaving.

Elokuva sisältää viittauksia muun muassa Platonin luolavertaukseen. Elokuva hämmästytti katsojia ennennäkemättömillä erikoistehosteillaan. Sen tunnetuin erikoisefekti oli still-kameroilla toteutettu bullet time -hidastus. Elokuva palkittiin neljällä Oscar-palkinnolla parhaasta leikkauksesta (Zach Staenberg), parhaasta äänityksestä (John T. Reitz, Gregg Rudloff, David E. Campbell, David Lee), parhaista äänitehosteista (Dane A. Davis) ja parhaista kuvatehosteista (John Gaeta, Steve Courtley, Janek Sirss, Jon Thum).

Matrix oli ensimmäinen merkittävä DVD-julkaisu, ja se nousi vuonna 2001 kaikkien aikojen myydyimmäksi DVD:ksi.

Elokuva sai vuonna 2003 kaksi jatko-osaa, Matrix Reloaded ja Matrix Revolutions. Vuonna 2021 elokuvasarjaan ilmestyi neljäs osa The Matrix Resurrections. Elokuvan maailmaan sijoittuvat myös yhdeksästä animaatiojaksosta koostuva Animatrix sekä tietokonepelit Enter the Matrix, The Matrix Online ja The Matrix: Path of Neo.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Matrix kertoo?
Matrix (1999) — Matrix kertoo Thomas A. Andersonista, joka elää kaksoiselämää. Päivisin hän on tavallinen tietokoneohjelmoija ja öisin Neo-niminen hakkeroija. Kun Morpheus-niminen hakkeroija ottaa yhteyttä Neoon, tämä joutuu poliisin etsimäksi ja saa tietää totuuden maailmasta, joka on kaukana h
Mistä Matrix (1999) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex