Lumotut (2017)

6.3R93 minOhjaaja: Sofia Coppola

elokuva vuodelta 2017

Lumotut (engl. The Beguiled) on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen jännityselokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Sofia Coppola. Se perustuu Thomas P. Cullinanin samannimiseen romaaniin, jonka edellinen filmatisointi Korpraali McB valmistui vuonna 1971. Elokuvan pääosia esittävät Colin Farrell, Nicole Kidman, Kirsten Dunst ja Elle Fanning. Elokuva sijoittuu Yhdysvaltain sisällissotaan tyttöjen sisäoppilaitokseen, jonka asukkaat tarjoavat suojan haavoittuneelle vihollissotilaalle.

Lumotut sai ensi-iltansa 24. toukokuuta 2017 Cannesin elokuvajuhlilla, missä se kilpaili Kultaisesta palmusta. Coppola voitti parhaan ohjaajan palkinnon.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Lumotut kertoo?
Lumotut (2017) — Lumotut on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen jännityselokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Sofia Coppola. Se perustuu Thomas P. Cullinanin samannimiseen romaaniin, jonka edellinen filmatisointi Korpraali McB valmistui vuonna 1971. Elokuvan pääosia esittävä