Le Chant du loup (2019)

6.9TV-14116 min

Le Chant du loup (kansainvälisessä levityksessä The Wolf’s Call) on vuonna 2019 valmistunut ranskalainen toimintaelokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Antonin Baudry. Elokuva kertoo Ranskan laivaston ydinsukellusveneistä, ja tapahtumat liittyvät Suomeen: elokuvassa Venäjä miehittää Ahvenanmaan (”autonomisen saaren, joka kuuluu Suomeen”), ja Ranskan presidentti päättää lähettää Suomeen sotilasapua.

Elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja Antonin Baudry on entinen diplomaatti, ja hän toimi ennen elokuvauraansa Ranskan pää- ja ulkoministerin Dominique de Villepinin avustajana.

Baudry kertoo pyrkineensä elokuvallaan nostamaan esiin Euroopan haavoittuvaisuuden. Hän kertoo halunneensa tarkastella, kuinka Eurooppa vastaisi sotatoimeen, joka kohdistuu Euroopan unionin mutta ei NATOn jäsenmaahan. Baudry arvioi, että jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, muut EU-maat tuskin auttaisivat Suomea, ja koska Suomelta puuttuu myös Naton pelote, voisi Suomen kohtalona olla Ukrainan tie. Baudryn mukaan ainoastaan ydinasevalta kykenee tarjoamaan sellaisessa tilanteessa riittävän vastuksen. Baudry väittää myös, että kriisitilanteissa nojataan mekanismeihin, kuten ydinpelotteeseen, joiden käytöstä ei todellisuudessa tiedetä kovin paljoa.

Ranskan presidentinkanslian ja ulkoministeriön edustajat ovat luonnehtineet elokuvaa osin epärealistiseksi mutta poliittista päätöksentekoa kuvatun huolellisesti. Iltalehden mukaan elokuvan strategisen asetelman todenmukaisuuden allekirjoittivat useat ranskalaiset diplomaatit ja turvallisuusasiantuntijat. Ranskalaisen diplomaatin mukaan myös se, että kriisitilanteessa Ranska lähettäisi Suomelle jonkinlaista apua, on realistinen oletus.

Le Chant du loup on Baudryn esikoisohjaus. Kuvauksia tehtiin aidoissa ydinsukellusveneissä.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Le Chant du loup kertoo?
Le Chant du loup (2019) — Le Chant du loup on vuonna 2019 valmistunut ranskalainen toimintaelokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Antonin Baudry. Elokuva kertoo Ranskan laivaston ydinsukellusveneistä, ja tapahtumat liittyvät Suomeen: elokuvassa Venäjä miehittää Ahvenanmaan, ja Ranskan presidentti