elokuva vuodelta 1998
Laululintu (Little Voice) on brittiläinen musiikkielokuva vuodelta 1998. Sen on ohjannut Mark Herman joka on myös käsikirjoittanut sen yhdessä Jim Cartwrightin kanssa.
Elokuva kertoo on pidättyväisestä ja eristäytyneestä Laura Hoffista, joka asuu äitinsä kanssa pienessä englantilaisessa merenrantakaupungissa. Hänen isänsä on kuollut, eikä hänellä ole ketään, jonka kanssa voisi kuunnella klassista musiikkia. Samaan aikaan Lauran äiti Mari löytää seksuaalisuutensa uudelleen lontoolaisen managerin kanssa.
Brenda Blethyn oli roolistaan sivuosan Oscar-ehdokkaana. Elokuva oli myös kuudessa sarjassa BAFTA-ehdokkaana.