Gene Kellyn ja Stanley Donenin ohjaama elokuvamusikaali vuodelta 1952
Laulavat sadepisarat (Singin’ in the Rain) on Gene Kellyn ja Stanley Donenin ohjaama yhdysvaltalainen elokuvamusikaali vuodelta 1952. Kelly ja Donen tekivät myös sen koreografian. Pääosia näyttelivät Gene Kelly, Donald O’Connor, Debbie Reynolds ja Jean Hagen.
Sitä pidetään myös yhtenä maailman parhaista elokuvista: Sight & Sound -lehden kaikkien aikojen kymmenen parhaan elokuvan listalle se pääsi ensimmäisen kerran 1982 (4. sija); 1992 se jäi listan ulkopuolelle jaetulle 11. sijalle, mutta nousi jälleen vuoden 2002 listan 10. sijalle. Elokuvaa pidetään yhtenä parhaista Hollywood-musikaaleista. American Film Institute onkin nimennyt sen kaikkien aikojen parhaaksi yhdysvaltalaiseksi musikaalielokuvaksi. Vuonna 2017 BBC:n äänestyksessä 253 eri puolilta maailmaa olevaa elokuvakriitikkoa valitsi Laulavat sadepisarat kaikkien aikojen sadan parhaan komedian listalle.