Henry Hathawayn ohjaama yhdysvaltalainen rikostrillerielokuva vuodelta 1947
Kuoleman suudelma on Henry Hathawayn ohjaama elokuva vuodelta 1947. Film noirin lajityyppiä edustava elokuva perustuu tositapahtumiin ja sai realismin pintasilauksen sillä, että ohjaajan vaatimuksesta se kuvattiin aidoilla tapahtumapaikoilla New Yorkissa.
Elokuvan maine perustuu erityisesti sivuosassa Tommy Udoa näyttelevään Richard Widmarkiin. Hän sai siinä ensimmäisen elokuvaroolinsa, josta hän sai lupaavan tulokkaan Golden Globe -palkinnon. Hän oli myös Oscar-ehdokkaana sivuosanäyttelijänä. Hänen psykopaattitappajan roolinsa on jäänyt elokuvahistoriaan. Sen sijaan Victor Maturen roolisuoritusta Biancona on esimerkiksi kriitikko Timo Peltonen pitänyt kankeana.