Roland Joffén ohjaama elokuva vuodelta 1984
Kuoleman kentät (The Killing Fields) on Roland Joffén ohjaama brittiläinen sotadraama, joka valmistui vuonna 1984. Elokuvan on käsikirjoittanut Bruce Robinson ja keskeisimmissä rooleissa ovat Sam Waterston, Haing S. Ngor, John Malkovich ja Julian Sands.
Elokuva pohjautuu kambodžalaisen toimittaja Dith Pranin kokemuksiin punaisten khmerien hallinnosta ja sitä edeltäneestä tapahtumista.
Kuoleman kentät toi tekijöilleen kolme Oscar-palkintoa seitsemästä ehdokkuudestaan. Haing S. Ngor palkittiin parhaasta miessivuosasta, Chris Menges kuvauksesta ja Jim Clark parhaasta leikkauksesta. Ngor sai myös BAFTAn ja Golden Globen roolityöstään. Elokuva voitti kokonaisuudessaan kahdeksan BAFTA-palkintoa tarvitaan parempi lähde. Yhdysvaltalainen National Board of Review of Motion Pictures nimesi elokuvan vuoden 1984 kymmenen parhaan joukkoon.
British Film Instituten valitsemat asiantuntijat äänestivät Kuoleman kentät vuonna 1999 yhdeksi kaikkien aikojen sadasta parhaasta brittielokuvasta. The New York Timesin kriitikot valitsivat sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa. American Film Institute valitsi elokuvan vuonna 2006 listalleen sadasta kaikkien aikojen innostavimmasta elokuvasta.