Kummisetä osa III (1990)

7.5R162 minOhjaaja: Francis Ford Coppola

Francis Ford Coppolan ohjaama elokuva vuodelta 1990

Kummisetä osa III on vuonna 1990 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen rikoselokuva, jonka ohjasi ja tuotti Francis Ford Coppola. Elokuva on Coppolan ja Mario Puzon käsikirjoittaman Kummisetä-trilogian päätösjakso. Elokuvan pääosissa esiintyvät Al Pacino, Diane Keaton, Talia Shire ja Andy García. Toisin kuin aiemmat kaksi osaa, kolmas elokuva ei perustu Mario Puzon alkuperäisromaaniin.

Elokuvan teon kustannusten suhteellinen nousu näkyy selvästi elokuvan budjetin kasvussa, nyt käytettiin 54 miljoonaa dollaria. Pelkästään Pacinon viiden miljoonan dollarin korvauksella olisi melkein voitu tehdä ensimmäinen osa 18 vuotta aikaisemmin.

Elokuva oli julkaisunsa yhteydessä suuri taloudellinen ja arvostelumenestys, mutta sen saama suosio ei kestänyt pitkään. Ohjaaja Francis Ford Coppolakin on myöntänyt tehneensä elokuvan rahan takia.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Kummisetä osa III kertoo?
Kummisetä osa III (1990) — Kummisetä osa III:ssa ikääntyvä Don Michael Corleone yrittää siirtää rikollisperheensä liiketoiminnan lailliseen valoon ja erota väkivaltaisesta alamaailmasta, mutta nuoremman sukupolven kunnianhimo estää tämän. Michael yrittää yhdistää Corleonen varallisuuden Vatikaaniin, mutta
Mistä Kummisetä osa III (1990) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex