Kultakalat 1933 (myös pelkästään Kultakalat; engl. Gold Diggers of 1933; myös Golddiggers of 1933) on vuonna 1933 ensi-iltansa saanut Mervyn LeRoyn ohjaama yhdysvaltalainen elokuvamusikaali, johon sekoittuu myös draamaa ja komediaa. Elokuvan pääosissa ovat Joan Blondell, Ruby Keeler, Aline MacMahon, Ginger Rogers ja Dick Powell. Kultakalat 1933 kertoo neljästä Broadwayn revyytytöstä, jotka etsivät uutta musikaalia ja rikkaita sulhasia.
Kultakalat 1933 perustuu Avery Hopwoodin näytelmään, jonka pohjalta Erwin S. Gelsey ja James Seymour laativat elokuvan käsikirjoituksen; dialogin tekivät David Boehm ja Ben Markson. Elokuvan tuottajina olivat Robert Lord ja Jack Warner, ja Warner Bros. oli elokuvan tuotanto- ja levittäjäyhtiönä. Elokuvamusikaalin musikaalinumerot ohjasi Busby Berkeley, ja elokuvan musiikista ja sävellyksestä vastasivat Harry Warren ja Al Dubin. Vuonna 2003 Kultakalat 1933 valittiin kulttuurisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittävänä elokuvana säilytettäväksi Yhdysvaltain kongressin kirjaston National Film Registryssä.