Kuilu ja heiluri (1961)

7.0Approved80 minOhjaaja: Roger Corman

Roger Cormanin ohjaama kauhuelokuva vuodelta 1961

Kuilu ja heiluri on vuonna 1961 ilmestynyt yhdysvaltalainen, Roger Cormanin ohjaama kauhuelokuva. Elokuvan pääosissa ovat: Vincent Price, Barbara Steele, John Kerr sekä Luana Anders. Elokuvan käsikirjoittajana toimi Richard Matheson ja se perustuu löyhästi samannimiseen Edgar Allan Poen novelliin vuodelta 1842. 1500-luvun Espanjaan sijoittuva tarina kertoo nuoresta englantilaisesta miehestä, joka vierailee pahaenteisessä linnassa tutkimassa sisarensa salaperäistä kuolemaa. Hirvittävien paljastusten, kummitteluiden sekä väkivaltaisten kuolemien jälkeen nuorukaisen lanko kahlitsee tämän elokuvan nimen mukaiseen kidutuslaitteeseen dramaattisen loppukohtauksen aikana.

Elokuva oli järjestyksessään toinen suositussa American International Pictures -yhtiön julkaisemassa Poe-filmatisointien sarjassa, joista ensimmäinen, Cormanin Vieraana kauhujen talossa, oli julkaistu vuotta aiemmin. Floyd Crosby kuvasi molemmat elokuvat käyttäen laajakuvatekniikkaa, Daniel Haller suunnitteli molempien lavasteet ja Les Baxter toimi molemmissa säveltäjänä. Kuilun ja heilurin menestys, sekä elokuvan keräämät hyvät arviot, saivat AIP: n ja Cormanin jatkamaan Poe-tarinoiden filmatisointia vielä kuuden elokuvan ajan, joista viiden pääosassa esiintyy Vincent Price. Sarja päättyi vuonna 1965 elokuvaan Ligeian hauta.

Elokuvakriitikko Tim Lucas ja käsikirjoittaja Ernesto Gastaldi ovat molemmat panneet merkille elokuvan voimakkaan vaikutuksen moniin myöhempiin italialaisiin trillereihin, Mario Bavan The Whip and the Body -elokuvasta (1963) aina Dario Argenton Verenpunainen kauhu (1975) -elokuvaan. Stephen King pitää erästä Kuilun ja Heilurin shokeeraavinta kohtausta yhtenä 1960-luvun jälkeisen kauhuelokuvan merkittävimmistä hetkistä.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Kuilu ja heiluri kertoo?
Kuilu ja heiluri (1961) — Kuilu ja heiluri on vuonna 1961 ilmestynyt yhdysvaltalainen, Roger Cormanin ohjaama kauhuelokuva. Elokuvan pääosissa ovat: Vincent Price, Barbara Steele, John Kerr sekä Luana Anders. Elokuvan käsikirjoittajana toimi Richard Matheson ja se perustuu löyhästi samannimiseen Edgar All