elokuva vuodelta 1948
Köysi (Rope) on Alfred Hitchcockin ohjaama yhdysvaltalainen jännityselokuva vuodelta 1948. Elokuva pohjautuu Patrick Hamiltonin samannimiseen näytelmään vuodelta 1929, joka puolestaan perustuu löyhästi Leopoldin ja Loebin 1924 tekemään murhaan, jota on käytetty aiheena monissa dramatisoinneissa.
Köysi oli Hitchcockin uran käännekohta: ensimmäinen värielokuva (Technicolor), ensimmäinen itsenäisenä tuottajana, ensimmäinen Warnerille ja ensimmäinen James Stewartin kanssa. Lisäksi se oli tekninen haaste, jollaisista Hitchcock oli aina pitänyt.
Köyden pohjalla oleva näytelmä tapahtui reaaliajassa, ja Hitchcock päätti noudattaa samaa periaatetta myös elokuvassa. Koska filmikelan pituus oli tuolloin 10 minuuttia, Hitchcock leikkasi elokuvan etukäteen siten, että kelan vaihdon kohdalla olisi niin suuri lähikuva näyttelijästä tai esineestä, että kelan vaihto sujuisi mahdollisimman huomaamatta. Katsomiskokemuksena Köysi on siis yhden ainoan otoksen elokuva.