Kova sade (1998)

5.9R92 minOhjaaja: Mikael Salomon

Kova sade (Hard Rain) on vuonna 1998 ensi-iltansa saanut toimintaelokuva, jonka on ohjannut Mikael Salomon.

Elokuva sijoittuu Keskilännen pikkukaupunkiin, jota on jo parin päivän ajan piinannut jatkuva sade. Se on saanut aikaan tulvan ja kaupungin asukkaat on evakuoitu. Edelleen kaupungissa on kuitenkin rahankuljetusauton kuljettaja Tom ja hänen parinsa Charlie, joiden pitäisi vielä toimittaa kolmen miljoonan dollarin lasti. Häikäilemättömät roistot kuitenkin tietävät rahoista ja yrittävät ryöstää lastin. Taistelussa Charlie kuolee ja Tom pakenee rahojen kanssa, jotta roistot eivät saisivat niitä.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Kova sade kertoo?
Kova sade (1998) — Kova sade on vuonna 1998 ensi-iltansa saanut toimintaelokuva, jonka on ohjannut Mikael Salomon.
Mistä Kova sade (1998) kertoo — juoni ja loppu selitettynä — Screencodex