Kirkkaampi kesäpäivä (1991)

8.2Not Rated237 min

Kirkkaampi kesäpäivä on taiwanilainen, lähes neljä tuntia pitkä elokuva vuodelta 1991. Sitä dominoivat suru, toivottomuus ja kuolema. Elokuvaa pitää elossa sen nimessä annettu lupaus: ehkä joskus tulee kirkkaampi päivä. Se kertoo taiwanilaisista nuorista 1960-luvulla, jolloin vanhempien Manner-Kiinassa ansaitsema arvostus on rapistumassa ja nuorisokulttuuri kehittyy historiattomassa tilassa. Elokuva perustuu tositapahtumiin ohjaajan nuoruusajoilta, jolloin maassa uutisoitiin jenginuorten välisestä tappoon johtaneesta mustasukkaisuusdraamasta.

Vuonna 2018 BBC:n kansainvälinen asiantuntijaraati äänesti sen kaikkien aikojen 50 parhaan ei-englanninkielisen elokuvan joukkoon.

Helsingin Sanomien Mikael Fränti kirjoitti elokuvan tv-esityksen alla 1996, ettei elokuvan pitkä kesto tunnu hetkeäkään ylivoimaiselta: ”Yangin elokuva vetää hypnoottisesti. 14-vuotiaiden rakkaustarina, jengisodan kuohut ja yölliset purkaukset, tanssisalin syke ja vanhempien hillitty tuska ilmentävät jotakin ainutlaatuista ajankohdan taiwanilaisesta tajunnasta”.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Kirkkaampi kesäpäivä kertoo?
Kirkkaampi kesäpäivä (1991) — Kirkkaampi kesäpäivä on taiwanilainen, lähes neljä tuntia pitkä elokuva vuodelta 1991. Sitä dominoivat suru, toivottomuus ja kuolema. Elokuvaa pitää elossa sen nimessä annettu lupaus: ehkä joskus tulee kirkkaampi päivä. Se kertoo taiwanilaisista nuorista 1960-luvulla, jolloin van