Kinkkua, kinkkua (1992)

6.4R95 minOhjaaja: Bigas Luna

Bigas Lunan ohjaama draamakomediaelokuva vuodelta 1992

Kinkkua, kinkkua (kirjoitusasuna myös Kinkkua, kinkkua!; esp. Jamón, jamón) on vuonna 1992 ensi-iltansa saanut Bigas Lunan ohjaama espanjalainen satiirinen, eroottisesti latautunut draamakomediaelokuva, jonka pääosia näyttelevät Penélope Cruz, Javier Bardem, Jordi Mollà, Stefania Sandrelli, Anna Galiena ja Juan Diego. Elokuvan käsikirjoittajina olivat Bigas Luna, Cuca Canals ja Quim Monzó, joka osallistui dialogin laatimiseen. Elokuvan tuottajana oli Andrés Vicente Gómez.

Kinkkua, kinkkua esitettiin Italiassa vuoden 1992 Venetsian elokuvajuhlilla, missä Bigas Luna voitti parhaan ohjaajan Hopeisen leijonan ja oli ehdolla parhaan elokuvan Kultaisen leijonan saajaksi. Lisäksi elokuva sai myös muun muassa kuusi Goya-ehdokkuutta. Kinkkua, kinkkua on Bigas Lunan ohjaaman niin sanotun Iberia-trilogian ensimmäinen osa. Trilogian muut osat ovat Kultaiset munat (Huevos de oro, 1993) ja Tissi ja kuu (La teta y la luna, 1994).

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Kinkkua, kinkkua kertoo?
Kinkkua, kinkkua (1992) — Kinkkua, kinkkua on vuonna 1992 ensi-iltansa saanut Bigas Lunan ohjaama espanjalainen satiirinen, eroottisesti latautunut draamakomediaelokuva, jonka pääosia näyttelevät Penélope Cruz, Javier Bardem, Jordi Mollà, Stefania Sandrelli, Anna Galiena ja Juan Diego. Elokuvan käsikirjoi