Quentin Tarantinon ohjaama taistelutoimintaelokuva vuodelta 2003
Kill Bill: Volume 1 on vuonna 2003 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen taistelutoimintaelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Quentin Tarantino. Se on ensimmäinen kahdesta samaan aikaan tuotetusta Kill Bill -elokuvasta; sen jatko-osa Kill Bill: Volume 2 sai ensi-iltansa vuonna 2004. Elokuvan pääosissa esiintyvät Uma Thurman, Lucy Liu, Vivica A. Fox, Michael Madsen, Daryl Hannah ja David Carradine. Elokuvan keskiössä on hahmo The Bride (Thurman), joka lähtee kostoretkelle jouduttuaan entisten liittolaistensa pettämäksi.
Edellisten Tarantinon elokuvien tapaan, Kill Billin tarina kerrotaan epäjärjestyksessä. Sen lajityyppi on monenkirjava, ja siinä on viitteitä esimerkiksi spagettiwestern-, Yakuza- ja samuraielokuvista.