Keskiyön pikajuna (1978)

7.5R121 minOhjaaja: Alan Parker

Alan Parkerin ohjaama vankiladraamaelokuva vuodelta 1978

Keskiyön pikajuna (Midnight Express) on vuonna 1978 ensi-iltansa saanut Alan Parkerin ohjaama elokuva. Se perustuu huumeiden salakuljetuksesta kiinnijääneen, turkkilaiseen vankilaan joutuneen amerikkalaismiehen Billy Hayesin omaelämäkertaan. Elokuvassa Hayesia esittää Brad Davis.

Nimen ”pikajuna” ei ole mikään konkreettinen juna, vaan vankilaslangilla ilmaistu ainoa pakotie vankilasta.

Elokuva kertaa Hayesin kiinnijäämisen lentokentällä, draaman oikeussalissa ja julman elon vankilassa tavalla, joka sai turkkilaiset viranomaiset suuttumaan. He raivostuivat kuvasta, jonka Keskiyön pikajuna antoi turkkilaisista vankiloista huumekeskuksina ja vanginvartijoista mielipuolisina kiduttajina. Käsikirjoittaja Oliver Stone myönsikin 2004 Turkin-vierailullaan, että tositarinaan perustuneen elokuvan tapahtumat koettelivat toden ja kuvitelman rajoja. Vartijoiden julmuutta ei kuvattu Hayesin elämäkerrassa, vaan se oli elokuvan tehokeino.

Turkkiin sijoittuva tarina kuvattiin Maltalla.

Elokuva keräsi kuusi Oscar-ehdokkuutta, muiden muassa parhaan elokuvan ja parhaan miessivuosan (Hurt) ja se voitti palkinnoista kaksi: Giorgio Moroderin musiikista ja Stonen sovitetusta käsikirjoituksesta. Davis vastaanotti Golden Globe -palkinnon parhaana uutena näyttelijänä.

Juoni mukautettu Wikipediasta, lisensoitu CC BY-SA 4.0.

Usein kysytyt

Mistä Keskiyön pikajuna kertoo?
Keskiyön pikajuna (1978) — Keskiyön pikajuna kertoo amerikkalaisesta Billy Hayesista, joka yrittää salakuljettaa hasista Turkista. Hänet pidätetään ja tuomitaan vankilaan, jossa hän kohtaa julmuutta ja epäinhimillisiä olosuhteita. Billy ystävystyy muiden vankien kanssa ja suunnittelee pakoa, kunnes hänen t